Maanantaina kävin poistamassa tikit olkapäästä ja samalla kävin moikkaamassa mun työporukkaa. Mun tiimi oli askarrellut minusta aidon kokoisen pahvisen hahmon Facebook-sivuiltani löytämänsä kuvan pohjalta. Oikein esimiestä sisälläni lämmitti, kun minua oli näin muistettu. Kuulemma tätä vara-Ramboa oli sitten, otettu mukaan päivittäisiin palavereihin, ettei tule ikävä ja homma pysyy asia(?) linjalla. Hirveästi parempaa ja aidompaa lahjaa ei voi omilta alaisilta esimiestyöstä saada. Olin otettu. Tosin nyt vähän jännittää alkaako talous- ja palkkahallinnon tytöiltä tulla pitkiä katseita hississä, kun palaan töihin ;=). Nimittäin pahvi-Rambolla oli vain farkut jalassa ja yläkeho paljaana.
Tosiaan paraneminen on lähtenyt kivasti käyntiin. Kosmeettisia jälkiä ei juuri olkapäähän jää, kun leikkaus suoritettiin tähystyksellä. Puolitoista viikkoa meni sohvalla nukkuessa puoli-istuvassa asennossa. Nyt on kaksi yötä pystynyt nukkumaan jo sängyssä eikä kipulääkkeitäkään ole tarvinnut ottaa enää kuin yötä vasten.
Vasemmalla kädellä toiminen on mennyt aika kivasti. Aikaa kyllä kuluu perustoimenpiteiden kanssa, mutta ärräpäät ovat olleet vähissä. Ehkä vaikein asia on tällä hetkellä paidan pukeminen, kun oikeaa kättä ei saa nostaa. Sitten tulee parranajo ja niinkin yksinkertainen asia kuin kattilan pesu käsin. Ei vaan saa puhdasta kattilaa yhdellä kädellä. Onneksi on astianpesukone helpottamassa. Mun kevät siivousurakan grande finalen, eli lämmin varaston ja vintin siivoamisen, jätin suosiolla heinäkuulle, kun käsi on pois kantositeestä. Tosin ongelmana on vielä myös mahtuminen vintin oviaukosta sisään. Jää nähtäväksi vieläkö hartiat jökittää vintin oven raameihin viiden viikon päästä vai pääsenkö pujahtamaan sujakkaasti sisään pullohartioilla.
Keskiviikkona olin taas Biosignature-mittauksessa katsomassa miten keho oli reagoinut leikkaukseen. Aika odotetunlaisesti. Pari kiloa rasvatonta massaa lähtenyt karkuun, kun hiilareita ei ole tullut juurikaan syötyä sohvaperunana ollessani. Rasvat oli noussut vajaan prosenttiyksikön verran. Luonnollisesti huonoin mittaustulos tänä vuonna. Tästä sisuuntuneena aloitin torstaina jalkajumpat kotiluolassa eli Powerhouse Gymillä. Työkalupakki on tällä aika hetkellä aika rajoittunut ja tehot hukassa. Pohkeita ja kävelimiä pystyy treenaamaan laitteissa varauksella. Muutama toisto pitää jättää varastoon, että saa turvallisesti laitteen lukittua vasurilla. Hirveästi ei yhdellä kädellä pysty kiekkoja laitteisiin korkealle nostamaan. Korvataan tehon puutetta sitten tiheämmällä frekvenssillä. Katsotaan alkaako ne tikkaripohkeet kasvamaan, kun niitä kurmottaa viidesti viikossa. Käsiä pystyy pikku painoilla aktivoimaan, kunhan pitää kyynärvarret kyljessä ja eliminoi olkapään liikkeistä. Selkää, rintaa ja olkapäitäle ei sitten pysty aktivoimaan kuin Compexin sähkölätkälaitteella, joka tuli hankittua ojentajaleikkauksen yhteydessä.
Puolitoista viikkoa jaksoi sohvapotaattina tyhjentää digiboksia. Sitten alkoi luumuilu ja rutiinin puute ahdistamaan. Onneksi nyt pääsee jo rajoitetusti kuntojumppaa kävelimiä. Tässä vaiheessa, kun käsi on kantositeessä ei juuri selkääntaputtelijoita näy. Aika yksin tässä tilanteessa urheilijana(?) taas ollaan. Aika monta punttitreeniä, fysioterapiasessiota ja muuta harjoitusta on vielä tehtävä ennen kuin ollaan taas takaisin samassa pisteessä kuin ennen loukkaantumista. Nyt on vaan kärsivällisesti odotettava, että jänteet kiinnittyvät takaisin olkavarteen. Sen jälkeen pääsee aloittamaan varsinaisen työn.

Viime päivinä on tullut selailtua Itsepiristyskirja pahan päivän varalle nimistä kirjaa, kun olo on kantositeessä alkanut ahdistamaan. Harmi vaan, etten muista kuka on minulle kyseisen kirjan lahjoittanut eikä siinä ole saatekirjoitusta. Olisin kiittänyt joskus saamastani kirjalahjasta. Kirja on tuonut iloa ja piristystä tähän hetkeen. Kiitos siitä sinulle!
Hyviä treenejä ja nauttikaa Suomen suvesta, Rambo
Janika Kuusisto
Mari Pakkila
Marko Mielikäinen
Mass Nutrition
Mia & Markus
Mikko Ovaskainen
Minna Vento
Renne Korppila
Training Camp














